perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kuva tarkentuu

Vietin eilisen helteisen päivän Mikkelin maakunta-arkistossa tutkien Kymen lääninhallituksen asiakirjoja Kåren Kellarin toiminnan vuosilta 1969 - 1979. Lääninhallituksen diaarikorteille on koottu Kåren Kellarin eri vaiheisiin liittyvät viranomaisten toimenpiteet, ja lisämateriaalia löytyi saapuneista kirjatuista asiakirjoista sekä päätöskonsepteista.

Kansallisarkiston alaisuuteen kuuluva Mikkelin maakunta-arkisto säilyttää Kymenlaakson lisäksi Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon alueiden kirkon, yksityisten ja valtion viranomaisten arkistoja ja asiakirjajäljennöksiä (mikrofilmejä). Soitin sinne Kåren Kellarin yritystietojen perässa jo kuutisen vuotta sitten, mutta silloin kerrottiin että näin uutta aineistoa heillä ei ole. Nyt oli.

Tutkijasalissa oli odottamassa vaunullinen kansioita. Kertaheitolla aukeni taivas niukkoihin tiedonmurusiin tottuneelle. Arkiston palvelu oli erinomaista: Kåren Kellariin liittyvä aineisto oli etukäteen merkitty ja helposti löydettävissä, ja lisäpyyntöni toteutettiin viipymättä. Nopeasti laskettuna aineistoni karttui noin sadalla erilaisella asiakirjalla. Mukana on virka- ja työtodistuksia, tarkastuspöytäkirjoja, vuokrasopimuksia, ravintolan pohjapiirroksia ja selitelmiä liikeideasta.

Tutkimani diskon elinkaaressa on viisi sen toimintaan merkittävästi vaikuttanutta käännettä. Nämä ovat olleet pääpiirteissään tiedossani aiemminkin, mutta nyt ravintolat saivat oikeat nimensä ja henkilönsä, jotka toimintaa kulloinkin pyörittivät.  

Kåren Kellarin vaiheet lyhyesti:
22.11.1969: ravintola- ja nuorisokahvilaliike "Kåren Kellari om. Ritva Larsen". Paikasta käytettiin nimeä "Karhulan Disco-Club nuorisodiskoteekki". Vastuunalaisena hoitajana toimi ensimmäisen vuoden ajan Eeva Turunen ja sen jälkeen Kåre Larsen.

8.9.1977: Antti Kuusi, Markku Sallinen, Erkki Lehtinen ja Heikki Ukkonen vuokrasivat liikehuoneiston syyskuun alusta ja alkoivat harjoittaa ravintolatoimintaa käyttäen toiminimeä ”Kahvila-Ravintola Kåren Kellari”. Yhdessä asiakirjassa näkyy ravintolan nimenä "Kahvila-ravintola Mama Rosa". Antti Kuusi oli vastaavana hoitajana ja Heikki Ukkonen vastaavan hoitajan sijaisena. 

15.11.1977: Yrjö Aarnio ja Ari Suurnäkki vuokrasivat liikehuoneiston ja alkoivat pyörittää diskoa toiminimellä ”Ravintola Sunrise”. Kåre Larsen oli vastaavana hoitajana.

28.9.1978: Ritva Larsen otti paikan jälleen itselleen entisellä toiminimellään "Kåren Kellari omist. Ritva Larsen”. Vastuunalaisena hoitajana oli Kåre Larsen ja hänen sijaisenaan Ritva Larsen.

7.5.1979: Timo Inkinen, Lea ja Joanis Kudunas ja Kirsti Pohjonen perustivat paikkaan "Ravintola Afroditen". Vastuunalaisena hoitajana oli Kirsti Pohjonen ja hänen sijaisenaan Lea Kudunas. 

............................................

Ravintolat eivät seuranneet toisiaan saumattomasti. Kun edellinen ravintoloitsija lopetti eikä uutta vielä ollut löytynyt, jouduttiin paikka välillä sulkemaan. Arkistosta ei löytynyt yhdenkään edellä mainitun ravintolan lopettamisilmoitusta, joten aivan aukotonta ei niiden toiminnan dokumentointi ole ollut.

Muistitietoaineistoni perusteella vaikuttaa siltä, että ravintoloitsijoiden tiheäkään vaihtuminen ei diskon nuorta asiakaskuntaa liiemmin kiinnostanut taikka häirinnyt. Pääasia, että paikka oli olemassa. "Sama baari koko ajan", kiteyttää Sunrisen ja Afroditen aikana diskossa viihtynyt.

Lähteet:
Kymen lääninhallituksen diaarikortit:
Ab: 410. 8962/E. 742/69 K Lar; Ab: 426. 9552/E. 742/70 L; Ab: 523. 7320/411/77 K Kuu; Ab: 523. 9346/ 411/77 K Aar; Ab: 534. 8879/411/78/K Lar; Ab: 546. 3696/ 411/79 K Ink.   
Kymen lääninhallitus: Saapuneet kirjatut asiakirjat: 
Ea:1277. 8962/E.742/69Lar; Ea:1611. 7320/411/77Kuu; Ea:1612. 9346/411/77 K Aar; Ea:1664. 8879/411/78 K Lar; Ea:1693. 3696/411/79 K Ink.
  

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kotka, meri ja juhannus

Kotkan edustalla on noin 400 saarta. Vaikka tietäisi meren liittyvän kotkalaiseen juhannuksen viettoon, asia vahvistuu sanomalehtien viihdeilmoituksia seuraamalla. Vesille ja saaristoon pääsevät hekin, joilla ei ole omaa venettä tai mökkiä.

Vuonna 1893 oli tarjolla tapahtumia, joiden kaava on lähes sama kuin tänään, 120 vuotta myöhemmin. Seuraavat esimerkit on poimittu vuosien 2013 ja 1893 lehti-ilmoituksista.

Juhannuksena 2013 voi keskikesän kohdata esimerkiksi Kotkan edustalla sijaitsevassa Varissaaressa tai risteillä muuten vaan. Kotkan seurakunta järjestää koko perheen juhannusjuhlan Katariinanniemessä meren rannalla.
Ankkuri 19.6.2013
Ankkuri 15.6.2013.















Vuonna 1893 kymiläiset ja kotkalaiset pääsivät viettämään juhannusta esimerkiksi Suursaaressa, Elisabetin saaressa (nyt. Varissaari), Kymijoen rannalla ja Helsingissäkin.

"Huvimatkan Suursaareen tekee Kymin Kansallis- ja Raittius-seura Juhannuksena t. k. 24 päivänä höyrylaivalla Lotta Svärd. Lähtö tapahtuu Sunilan laiturilta k:lo 6 aamulla. Pääsymaksu 2 mk. henkilöltä edestakaisin. Pilettiä saa lunastaa seuraavilta henkilöiltä: Neiti Englund, Neiti Danska, Herrat Sirenius, Sundberg ja Tuunanen. Huom! Omat eväät. Väkeviä juomia ei saa ottaa mukaan. Huvitoimikunta."

"Kansanjuhla vietetään Hurukselan Viroskalliolla Juhannuspäivänä k:lo 4 j. pp. Sisäänpääsy 25 p. Ohjelma erittäin vaihteleva."

"Työväenyhdistys toimeenpanee Juhannus-aattona k:lo ½ 7 j. pp. HUVIT Elisabetin saaressa. Yhdistyksen hyyrätyt höyryveneet välittävät kulkua joka ½ tunnin päästä satama-sillalta. Hinta 50 penniä edestakaisin. Huom! Kokon polttoa, tanssia y. m. Huvitoimikunta."

"Huvimatka Helsinkiin toimeenpannaan juhannusaattona Höyryl. "ESTHER" . jos riittävä määrä matkustajia ilmoittautuu ennen Kesäkuun 22. päivää. Lähtö Kotkasta perjantaina k:lo 2 päivällä ja paluu Helsingistä sunnuntaina k:lo 8 illalla. Huom! Ainoastaan muutamia pilettejä on vielä saatavana. Piletit ovat lunastettavat viimeistään keskiviikko-iltana ennen k:lo 8 joko kirjakaupasta tai kirjapainosta eli höyrylaiva Esteristä. Piletinhinta edestakaisin 5 mk."

Kotkan Sanomat 20.6.1893
Kotkan Sanomat 20.6.1893 

Usein juhannuksen merellinen, perinteinen ja kesäinen idylli valitettavasti särkyy. Etelä-Suomi kirjoittaa 27.6.1908 juhannuksen lieveilmiöistä näin:

Juhannus Kotkassa.

Erinomaisen suosiollisilla enteillä alkoi juhannusjuhla, sillä aatto oli mitä kaunein olla saattaa, ja samaa woi sanoa itse juhlastakin. Erityisenä juhannuspäiwän omituisuutena mainittakoon, että kaupunki oli hywin tyhjä ja kolkko, mutta kaupungin ympäristön mäkirinteet ja saariston rantamat oliwat tulwillaan wäkeä. Useat seurat oliwat jäsenineen huwiretkillä. Puhe käwi kuin siimaa, nuoremmat uida pulikoiwat tai huwitteliwat muulla tawalla, wanhemmat istuiwat mättäällä kiwien kolossa porisewan kahwipannun ääressä ja muisteliwat nuoruuden aikojen iloja nuorten karkeloimista katsellessa. Siten kului aika ehtooseen ja illan tahi aamun wiileydessä palattiin taas kaupunkiin.

Mutta olipa sillä juhannuksella warjopuolensakin. Juhannusillan rauhallisuutta häiritsi Kotkan lähistöllä lukuisien juopuneitten renkutukset, riwopuheet ja tappelu. Puukotuksiakin tapahtui, niistä toisessa paikassa lehteämme. Juhannusaattona oli kaupungissamme oikeat "olutmarkkinat." Murheelliseksi käwi mieli tätä surkeutta katsellessa. Paljon, paljon on raittiuswäen wielä työtä tehtäwä, ennenkuin Suomen kansa saa wiettää raittiin juhannuksen.

Hyvää ja maltillista juhannusta kaikille!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Tutkimuksen tekemisen paikat

Olen viime aikoina hionut  ensimmäistä käsittelylukuani Kåren Kellarin topografiasta. Kulttuurihistorian ydinkysymykset  - kuten paikan ja ajan kokeminen  - ovat läsnä tässäkin tutkimuksessa. Tarkastelen Kåren Kellarin paikkaa diskoyhteisöllisyyden näkökulmasta kahdella aikatasolla: diskon toiminnan vuosina (1969 - 1979) ja postkåreaanisena aikana (2000-luvulla).

En nyt kerro aiheen käsittelystä sen enempää. Päätin sen sijaan vaihteeksi avautua lifestyle-blogien konventioiden tapaan omasta elämästäni ja paikoista, joihin tutkimuksen tekeminen täällä kotona kiinnittyy. Kirjastossa tai mökillä työskentelyn jätän juttuni ulkopuolelle, vaikka nekin ovat osoittautuneet tutkimuksen paikkoina hedelmällisiksi.

Väitöskirjaan riittää tutun sanonnan mukaan keskivertoälykkyys, mutta istumalihasten pitää olla erinomaiset. Koska en halua opintovapaajaksoni tyssäävän, otetaan nyt esimerkkeinä vaikka alaselkäkipuun tai hiirikäteen, olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota työpisteiden ergonomiaan. Millaisia ovat tutkimukseni tekemisen paikat nyt kesäkuussa? Puhun monikossa, sillä en osaa kotona työskennellä yhdessä ja samassa paikassa.

Valitsen paikkani sen mukaan, haluanko a) pelkästään lukea vai b) myös kirjoittaa, jolloin pitää miettiä tarvitsenko välttämättä verkkoyhteyden (ja hyväksynkö sen kylkiäisenä vaanivat aikavarkaat). Ulos yritän istahtaa aina välillä, jos aurinko paistaa. Kun takapuoleni on puutunut tai niskani jumissa, vaihdan paikkaa. Silloin istun olohuoneen sohvalla läppäri sylissä ja jalat suorina. Plussaa on, että siihen saa mainiosti levitettyä kirjat ja aineiston käden ulottuville.

Muuten kaikki on toistaiseksi ok, mutta miksi taukojumppa ja venyttely aina unohtuvat?





torstai 6. kesäkuuta 2013

Pop-huippujen tähti-ilta Väkinäisellä

Kesäisten tanssilavojen vuotuinen sesonki on jälleen käynnistynyt. Kotkan suurin tanssilava on Tampsa, jota ylläpitää Karhulan VPK. Palokunta on vastannut lavan toiminnasta alusta lähtien, jo vuodesta 1931. Vielä 1960-luvulla Karhulassa tanssittiin myös Rookinvuoren ja Väkinäisten lavoilla. Ne olivat urheiluseurojen ylläpitämiä: Kymin Alku pyöritti Rookinvuoren tanssilavaa ja Kyminlinnan Väkinäiset "Väksyä". Keskityn tässä kirjoituksessani kahteen viimeksimainittuun.
 
Suomalaisten tanssihalut olivat suurimmillan sotien aikaisen tanssikiellon päätyttyä. Kun vuonna 1945 lavoja oli maassamme 294, vuonna 1955 niitä oli jo 597. Määrä yli kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa. Tanssilavoja nousi rannoille, kallioille ja kukkuloille. Tärkeää oli hyvä ympäristö ja kaunis näköala, vaikka tärkein syy tansseihin tulemiselle olikin kontaktin hakeminen toiseen ihmiseen, ei järven tuijottelu, kuten "viihdekeisari" Jorma Elevaara on todennut.

Rookinvuoren tanssilava sijaitsi hyvien kulkuyhteyksien päässä Kymin Tavastilassa Rookinvuoren kalliolla. Kymin Alku vuokrasi Otto Mättölältä tasaisen, puuttoman aukeaman, jonka reunasta löytyi hyvä paikka lavalle. Tuolloin elettiin vuotta 1946. Ensimmäisen tanssit tanssittiin paljaan taivaan alla kahden vuoden päästä. Vuonna 1949 lava sai pärekaton, sähköt ja vaatimattoman ravintolarakennuksen. Vuonna 1955 rakennutettiin peltikatto. Kymin Alku panosti tanssilavatoimintaan, sillä se tuotti hyvin aina vuoteen 1965 saakka. Torstai-iltaisin järjestettyihin levytansseihin myytiin parhaimmillaan toistatuhatta pääsylippua. 

Väksyn paikaksi valikoitui Kyminlinnan vallien ja Kymijoen välinen alue, joka sijaitsi Karhulan keskustasta noin kolmen kilometrin päässä. Suosituimpina tanssi-iltoina sinne lähti maksuton bussikuljetus Karhulan Kolmikulmasta. Väksyn toimintaan liittynyt arkistoaineisto valitettavasti menetettiin seuratalo Tapion tulipalossa, mutta muistitietoaineistoa on sitäkin enemmän. 1960-luvulla nuoruuttaan eläneet aikalaiset pitävät Väksyä tuon ajan pop-kulttuurin ykköspaikkana, jossa he opettelivat rockin, jiven ja twistin ensiaskeleita. Otsikkoni liittyy siellä perjantaina 27.8.1965 järjestettyyn "POPPIS-tanssihetkeen", jossa esiintyi The Beatmakers.

Väksyn tanssilavan sijainti joen rannassa houkutteli pyrkimään sisään rannan kautta pummilla. Nuoret käyttivät milloin mitäkin konstia ilmaiseen sisäänpääsyyn. Hätä ei lukenut lakia: pojat menivät paikalle hyvissä ajoin ja yrittivät esittää roudareita bändin saapuessa. Sisään pyrittiin aitojen yli ja ali sekä joen puolelta joskus onnistuen, joskus ei.  Nuorten yritykset eivät jääneet järjestysmiehiltä huomaamatta, ja yhdessä lehti-ilmoituksessa luvattiinkin: ”Pinnarit uitetaan!” Järjestysmiehet tulivat nuorille tutuiksi, ja joskus he jopa heltyivät palkitsemaan kovan yrittämisen ilmaisella sisäänpääsyllä.

Lavatanssit olivat aluksi paikallisia tapahtumia, kun esiintyjät olivat oman kylän pelimanneja ja orkestereita. Vähitellen muusikot ammattimaistuivat, jolloin lavoilla alkoi syntyä iskelmätähtiä. Tapani Kansa aloitteli laulajan uraansa kotinsa naapurissa sijainneessa Rookissa. 1960-luvun puoliväliin tultaessa lavoilla alettiin huomioida suurilukuisen nuorison tarpeita ottamalla ohjelmistoon popkonsertit. Vuosina 1964 - 65 Väksyllä esiintyi näyttävä kattaus aikansa huippunimiä. Samat muusikot esiintyivät myös Rookissa ja muilla seudun lavoilla, esimerkiksi Kotkan Metsolassa sijainneella Jylppylän tanssilavalla, jonka omistivat urheiluseura Kotkan Kiri ja SKP:n Metsolan ja Kotkan sataman osastot.

Väkinäisten tanssilavan ilmoituksia Eteenpäin-lehdessä kesällä 1964. Seuraavana vuonna lavalla esiintyivät muiden muassa Five Comets 27.7., The Renegades 1. - 2.7., The Lions 6.7., Tony & The Youngsters 1.8., Jerry Williams 3.8. ja "Suomen Bob Dylan" - Irwin Goodman 10.8. Yksi Rookinvuoren lavan huippuhetkistä koettiin tiistaina 27.7.1965, kun siellä esiintyi "koko maailman pikku lemmikki", jamaikalainen Millicent "Millie" Small. 
Etelä-Suomi 28.7.1965
Rookissa järjestettiin tansseja kesällä 1968 enää vain 18 kertaa, mikä oli pienin määrä perustamisvuoden jälkeen. Merkit suosion laskusta olivat nähtävissä. Kun keskiolut vapautui vuonna 1969, asiakkaat alkoivat siirtyä kapakoihin, tanssiravintoloihin ja diskoihin. Kesä 1977 jäi Rookin viimeiseksi laihoin tuloksin. Kauden päätteeksi vielä varkaat veivät äänentoistolaitteet ja parhaat äänilevyt.

Tanssilavakulttuurin muutoksen taustalla nähdään uuden alkoholilainsääännön lisäksi muun muassa maaseudun autioituminen ja valtakunnan autoistuminen. Lavat suurenivat ja vain sellaiset menestyivät, joiden ympäristössä oli riittävästi asutusta kohtuullisella autoiluetäisyydellä.

Hiljentyneistä tanssilavoista tehtiin lautavarastoja tai huonekaluhalleja, tai niitä purettiin ja myytiin polttopuiksi. Huonoon kuntoon päässyt, ränsistynyt Väksyn lava purettiin 1970-luvulla kaupungin julkisivulautakunnan määräyksestä. Monen puurakenteisen lavan kohtaloksi koitui tulipalo. Näin kävi Rookinvuoren lavalle, joka paloi vuoden 1993 tulipalossa. Myös Jylpyn lava paloi maan tasalle maaliskuussa 1970.

Etelä-Suomi  10.3.1970. Eteenpäissä  saman uutisen otsikkona oli  "Tuli tanssi Jylpyn lavalla - tuho oli lähes täydellinen".

Vuonna 1975 tanssilavoja oli Suomessa jäljellä 397, ja vuonna 1985 enää 339. Vuonna 1995 nähtiin ensimmäiset hienoiset merkit tanssibuumin noususta, kun lavojen määrä nousi 346:een. Tätä kirjoitettaessa lavojen määrä on Suomessa noin sata. Jäljelle jääneet tanssilavat ovat suuria ja elinvoimaisia, perinteisen paritanssin harrastus nousussa ja sen puolestapuhujat estradeilla.

Lähteitä: Haavio-Mannila, Elina & Snicker, Raija: Päivätanssit. WSOY, Juva 1980. Hakulinen, Kerkko & Yli-Jokipii, Pentti: Tanssilavakirja. Tanssista, lavoista ja lavojen tansseista. AtlasArt, Helsinki 2007. Hämäläinen, Jyrki: Hopeinen kuu: kirja ihmisten haaveista ja unelmista, jotka toteutuivat – tai sitten eivät. Otava, Helsinki 1996. Jalkanen, Pekka & Kurkela Vesa: Suomen musiikin historia. Populaarimusiikki. WSOY, Helsinki 2003. Nurmela, Johanna: Kesäiset lavatanssit Jurvassa. 1950-luvun Suomi ja suuri tanssi-innostus. Saanko luvan? Iskelmä-Suomen ilmiöitä 1900-luvulla. Toim. Leena Rossi. k&h, Turku 2005. Virolainen, Veikko: Rookinvuoren tanssilava 1948 - 1993. Kymin Saksala. Nikkareiden, timpermannien ja viljelijöiden kylä. Toim. Urpo Paavola. Helsinki 2001. Puhelinkeskustelu Liisa Avelin - Jaakko Leisti 5.6.2013. Tutkimukseni haastattelu- ja blogiaineisto. Eteenpäin-  ja  Etelä-Suomi -sanomalehtiä.