torstai 20. kesäkuuta 2013

Kotka, meri ja juhannus

Kotkan edustalla on noin 400 saarta. Vaikka tietäisi meren liittyvän kotkalaiseen juhannuksen viettoon, asia vahvistuu sanomalehtien viihdeilmoituksia seuraamalla. Vesille ja saaristoon pääsevät hekin, joilla ei ole omaa venettä tai mökkiä.

Vuonna 1893 oli tarjolla tapahtumia, joiden kaava on lähes sama kuin tänään, 120 vuotta myöhemmin. Seuraavat esimerkit on poimittu vuosien 2013 ja 1893 lehti-ilmoituksista.

Juhannuksena 2013 voi keskikesän kohdata esimerkiksi Kotkan edustalla sijaitsevassa Varissaaressa tai risteillä muuten vaan. Kotkan seurakunta järjestää koko perheen juhannusjuhlan Katariinanniemessä meren rannalla.
Ankkuri 19.6.2013
Ankkuri 15.6.2013.















Vuonna 1893 kymiläiset ja kotkalaiset pääsivät viettämään juhannusta esimerkiksi Suursaaressa, Elisabetin saaressa (nyt. Varissaari), Kymijoen rannalla ja Helsingissäkin.

"Huvimatkan Suursaareen tekee Kymin Kansallis- ja Raittius-seura Juhannuksena t. k. 24 päivänä höyrylaivalla Lotta Svärd. Lähtö tapahtuu Sunilan laiturilta k:lo 6 aamulla. Pääsymaksu 2 mk. henkilöltä edestakaisin. Pilettiä saa lunastaa seuraavilta henkilöiltä: Neiti Englund, Neiti Danska, Herrat Sirenius, Sundberg ja Tuunanen. Huom! Omat eväät. Väkeviä juomia ei saa ottaa mukaan. Huvitoimikunta."

"Kansanjuhla vietetään Hurukselan Viroskalliolla Juhannuspäivänä k:lo 4 j. pp. Sisäänpääsy 25 p. Ohjelma erittäin vaihteleva."

"Työväenyhdistys toimeenpanee Juhannus-aattona k:lo ½ 7 j. pp. HUVIT Elisabetin saaressa. Yhdistyksen hyyrätyt höyryveneet välittävät kulkua joka ½ tunnin päästä satama-sillalta. Hinta 50 penniä edestakaisin. Huom! Kokon polttoa, tanssia y. m. Huvitoimikunta."

"Huvimatka Helsinkiin toimeenpannaan juhannusaattona Höyryl. "ESTHER" . jos riittävä määrä matkustajia ilmoittautuu ennen Kesäkuun 22. päivää. Lähtö Kotkasta perjantaina k:lo 2 päivällä ja paluu Helsingistä sunnuntaina k:lo 8 illalla. Huom! Ainoastaan muutamia pilettejä on vielä saatavana. Piletit ovat lunastettavat viimeistään keskiviikko-iltana ennen k:lo 8 joko kirjakaupasta tai kirjapainosta eli höyrylaiva Esteristä. Piletinhinta edestakaisin 5 mk."

Kotkan Sanomat 20.6.1893
Kotkan Sanomat 20.6.1893 

Usein juhannuksen merellinen, perinteinen ja kesäinen idylli valitettavasti särkyy. Etelä-Suomi kirjoittaa 27.6.1908 juhannuksen lieveilmiöistä näin:

Juhannus Kotkassa.

Erinomaisen suosiollisilla enteillä alkoi juhannusjuhla, sillä aatto oli mitä kaunein olla saattaa, ja samaa woi sanoa itse juhlastakin. Erityisenä juhannuspäiwän omituisuutena mainittakoon, että kaupunki oli hywin tyhjä ja kolkko, mutta kaupungin ympäristön mäkirinteet ja saariston rantamat oliwat tulwillaan wäkeä. Useat seurat oliwat jäsenineen huwiretkillä. Puhe käwi kuin siimaa, nuoremmat uida pulikoiwat tai huwitteliwat muulla tawalla, wanhemmat istuiwat mättäällä kiwien kolossa porisewan kahwipannun ääressä ja muisteliwat nuoruuden aikojen iloja nuorten karkeloimista katsellessa. Siten kului aika ehtooseen ja illan tahi aamun wiileydessä palattiin taas kaupunkiin.

Mutta olipa sillä juhannuksella warjopuolensakin. Juhannusillan rauhallisuutta häiritsi Kotkan lähistöllä lukuisien juopuneitten renkutukset, riwopuheet ja tappelu. Puukotuksiakin tapahtui, niistä toisessa paikassa lehteämme. Juhannusaattona oli kaupungissamme oikeat "olutmarkkinat." Murheelliseksi käwi mieli tätä surkeutta katsellessa. Paljon, paljon on raittiuswäen wielä työtä tehtäwä, ennenkuin Suomen kansa saa wiettää raittiin juhannuksen.

Hyvää ja maltillista juhannusta kaikille!

1 kommentti:

  1. Samanlaista on näköjään juhannuksen viettäminen ollut ennen, siinä välissä 70-luvulla ja nyt.

    Mietin, että onko nuorison vaatimustaso kasvanut. Riittääkö nykyään enää joku saarenranta kai kehnonpuoleinen leirintäalue ja halpa viininlitku?

    Joku lehti (Ilkka?) kirjoitti eilen, että kesäisten festarien vieraat vaativat nykyisin jo melkoisesti palveluja, kun ennen riitti musiikki ja vessat, jälkimmäiset, jos sattui olemaan.
    Se liittynee kävijöiden ikääntymiseen. 30, 40 tai 50 v. ei ole lainkaan harvinaista. Mietin itsekin ensi viikonloppuna pidettävää Järvenpään Puistobluesia. Ja ikä alkaa puolen vuoden päästä jo kuutosella.

    :-)

    VastaaPoista