torstai 15. elokuuta 2013

1960-70-lukujen Teinikalenterit tutkimusaineistona

Teinari 2013-2014 -
Lukuvuosikalenteri on nyt
viralliseltakin nimeltään Teinari.
Koulujen lukuvuosi on jälleen alkanut, joten otetaan ajankohtainen aihe: lukuvuosikalenterit. Nykykoululaisilla ja -opiskelijoilla on mistä valita. He voivat ostaa kirjakaupasta vaikkapa Teinarin, joka tosin taitaa profiloitua pikemminkin aikuisten naisten kalenteriksi. Nimittäin naiset, jotka nuorena käyttivät Teinikalenteria, ovat keski-ikää lähestyttyään toivoneet kalenteria takaisin valikoimiin, kertoi vuonna 2010 Suomen suurimman kalenterivalmistajan, Ajaston toimitusjohtaja Petri Salo MTV3:n uutisille. Ajastossa havaittiin, että kalenteri voi olla myös kaunis esine, ja että sitä halutaan kuljettaa käsilaukussa. Vaikka paperisten kalenterien suosio on romahtanut sähköisten myötä, Teinarin suosio on yllättänyt ajastolaiset. 

Millainen oli sen esikuva, 1960-70-lukujen oppikoululaisten Teinikalenteri? Väitöstutkimukseni aineisto sisältää kahden naisen Teinikalenterit vuosilta 1969 - 1972. Henkilökohtaisia Teinikalenterejani en tutkimusaineistona käytä, vaikka tässä kirjoituksessa ne ovatkin yksi lähteeni.

Vuosien 1969 - 1974 Teinikalentereita.
Aikalaiset muistavat tämän Suomen Teiniliitto ry:n julkaiseman, 7x10 cm kokoisen ja noin satasivuisen vuosikalenterin, jota myytiin kirjakaupoissa. Se sisälsi perinteisen kalenterin lisäksi muun muassa nimipäiväluettelon, lukujärjestyksen, osoitemuistion sekä tilastotietoa ammatillisiin oppilaitoksiin ja yliopistoihin hakeneista ja päässeistä. Kalenteria kustansi Weilin & Göös.

1970-luvun oppikoululaisia muistutettiin Teinikalentereiden sivuilla jatko-opiskelun tärkeydestä monin tavoin. Esimerkiksi lukuvuoden 1971–1972 kalenterista löytyy artikkeli Teknillisen koulutuksen näkymiä. Lukuvuonna 1973–1974 oli tarjolla teksti Että me vieläkin fiinimmiksi tulisimme. Teinikalenteri seurasi ja heijasti aikaansa koulutuspoliittisesti. Lukuvuoden 1972–1973 kalenterissa julkaistiin Jaakko Nummisen artikkeli Suomen koulutusjärjestelmän uudistamisesta, ja lukuvuonna 1973–1974 kerrottiin kouluneuvostoista.

Teinikalenterissa oli tilaa henkilökohtaisille muistiinpanoille. Sinne kirjattiin mieltä liikuttaneita asioita ja tapahtumia – unelmia, pettymyksiä ja odotuksia perinteisen päiväkirjan tapaan. Teinikalenteri edustaakin yhtä päivittäin toistuvan henkilökohtaisen kertomuksen (personal narrative)  lajia, jossa kertoja esittää kokemuksiin perustuvan kertomuksen omasta elämästään tai lähiympäristönsä tapahtumista.

Teinikalenteri kulki pienen kokonsa vuoksi helposti mukana, joten sen päätyminen sivullisten käsiin ei ollut kovin todennäköistä. Teinikalenteriin uskallettiin kirjoittaa aroistakin asioista. Päiväkirjanomaisten tekstien lisäksi Teinikalentereita personoitiin eri tavoin liimailemalla sen sivuille kuvia, lehtileikkeitä, valokuvia ja runoja, ja luotuja aukeamia vertailtiin kavereiden kesken. Lisämateriaalin myötä kalenterit kasvoivat kolmekin kertaa paksummiksi kuin normaalisti.

Teinikalenteri on yksi esimerkki historiallisen tutkimuksen aikalaislähteistä. Teinikalenterien kautta tutkijalle avautuu pääsy erityisesti tyttökulttuurissa tutkimusajankohtana vallinneiden merkitysten ytimeen. Niiden sivuilta löytyy myös mielenkiintoista ajankuvaa. Teinikalentereita ei käsittääkseni ole aiemmin hyödynnetty 1960-70-lukuja käsittelevien tutkimusten aikalaisaineistona (kertokaa, jos ole väärässä!). Miksi, vaikka niitä käytti suuri osa oppikoulua käyvästä ikäluokasta?

Yhtenä syynä lienee päiväkirja-aineiston intiimi ja vahvan subjektiivinen luonne. Se tekee niistä vaikeasti saatavia. Lisäksi Teinikalenteria julkaistiin suhteellisen vähän aikaa,1960-luvun alusta 1970-luvun loppuun. Teinikalenterin henkilökohtainen käyttöaika oli lyhyt käsittäen teinikuntaan liittymisen jälkeen keskikoulun neljänneltä tai viidenneltä ylioppilaaksi pääsyyn saakka. Joillakin tuo ajanjakso kesti normin mukaiset viisi vuotta – ”vuosi ja luokka” –, toisilla luokalle jäämisten vuoksi enemmän.

Kalenterien tutkimuskäyttö on ollut heikkoa myös siksi, että autenttisia, arkielämään liittyviä primäärilähteitä ja -esineitä ei ollut 1960–70-luvuilla totuttu pitämään säilyttämisen arvoisina. Moni aikalainen on tullut hävittäneeksi nuoruutensa Teinikalenterit nuoruudessaan tai myöhemmin. Arkaluontoiseksi koettua aineistoa ei ole haluttu jättää jälkipolvien ihmeteltäväksi. Kuvaavaa on, että kysyessäni Teinikalentereita SKS:n arkistosta muutama vuosi sitten sielä löytyi yksi siisti ja puhdas kappale, jonka sivuilla ei ollut jälkiä käyttäjästä. Sydänverellä kirjoitettuja henkilökohtaisia muistiinpanojaan ei haluta avata tutkijoille.

Tilanpuute pakotti Teinikalenteria päiväkirjanaan pitävän opettelemaan asioiden tiivistämisen ja pienellä käsialalla kirjoittamisen taidot. Siksi oletan, että Teinikalentereiden riveiltä on luettavissa kirjoittajalle tärkeistä asioista ja tapahtumista kaikkein tärkeimmät. Päiväkohtaisille muistiinpanoille oli korkeussuunnassa tilaa arkisin 7 mm ja sunnuntaisin 9 mm. Omista Teinikalenteristani laskin, että päiväkohtaiset muistiinpanot sisältävät suunnilleen 140–210 merkkiä. Suunnilleen yhteen tekstiviestiin mahdutettiin siis päivän kohokohdat.

Esimerkki perjantailta 28.5.1971 (merkkejä 137):

Saatiin todistukset; ka:t 7,45 ja 6,79. Illalla Lounaan takana Mallan, Eijan, Tiisun ym. kanssa. Masakin kävi siellä. Eija meni discoon.

Katso myös:




perjantai 2. elokuuta 2013

Tiskijukan työtila muutoksessa 1969 - 1979

Tällä kertaa kerron Kåren Kellarin tiskijukkien työtilasta, joka kehittyi diskon kymmenen toimintavuoden aikana. Fyysisen paikan muutos heijasti diskokulttuurissa ja tiskijukan roolissa tapahtunutta kehitystä, jossa tiskijukat siirtyivät vähitellen taustalta kohti tapahtumien keskiötä - levynkääntäjistä kohti tähteyttä.


Vaihe 1. Kåre Larsenin toimistosta
käsin soitettiin levyjä Kåren Kellarin
ensimmäisinä vuosina.
Pohjapiirros Kåre Larsen 1969.
Mikkelin maakunta-arkisto.

Kåren Kellarin ensimmäisiin tiskijukkiin lukeutuva Veijo "Ride" Rio muistaa, kuinka hän ja kollegansa soittivat levyjä Kåre Larsenin toimistosta käsin. Pistettyään levyn tai nauhan pyörimään tiskijukka seurasi tunnelmaa ja yleisön reaktioita ovenraosta kurkkimalla ja seisoskelemalla lähimmän pylvään luona (Vaihe 1).

Ride työnsä ääressä vuonna 1970.


1970-luvun alkuvuosina Kåren Kellarin tiskijukat saivat uuden työtilan. Heille rakennettiin oma lasikoppi diskon myyntitiskin viereen, sopivan etäisyyden päähän tanssilattiasta. Kontaktimahdollisuudet yleisön ja tiskijukan välillä moninkertaistuivat. Asiakkaiden ei enää tarvinnut koputella oveen, jos halusivat kiittää tiskijukkaa tämän levyvalinnoista tai esittää omia toivomuksiaan.

Kun uusi tiskijukan koppi oli myyntitiskin vieressä eikä siinä aluksi ollut ikkunalaseja, monet oluet ehtivät tungoksessa kaatua herkän laitteiston päälle. Silloin loppuilta jouduttiin olemaan radiomusiikin varassa. Ikkuna-aukkoihin hankittiin myöhemmin lasit ja kopin oveen lukko myös siksi, etteivät innokkaat asiakkaat päässeet kokeilemaan levyjen soittamista (Vaihe 2).
Vaihe 2. Tiskijukkien sijoittaminen
akvaariomaiseen koppiin toi heidät
näkyville ja lähemmäs yleisöä
verrattuna suljettuun toimistoon.
Kopissa oli ikkunat strategisesti
keskeisiin suuntiin.
Pohjapiirros Mikkelin
maakunta-arkisto.

Tiskijukan koppi. Kuva: Ritva Larsen.
Näillä rakenteellisilla tekijöillä edistettiin merkittävästi tiskijukan vuorovaikutusta asiakkaisiin. Kontakti yleisön ja tiskijukan välillä jäi silti seinärakennelmista johtuen välilliseksi. 


Vaihe 3. Nyt tiskijukka huomattiin.
Hän myös aisti yleisön ja heidän
reaktionsa aiempaa paremmin.
Toisaalta koroke, joka piti tiskijukan
yleisöä ylempänä ja etäällä asiakkaista,
synnytti sosiaalista etäisyyttä.
Pohjapiirros Mikkelin maakunta-arkisto

Vuonna 1977 ravintola Sunrisen myötä tilanne muuttui, kun tiskijukka sijoitettiin muuta tilaa korkeammalle avonaiselle lavalle (Vaihe 3). 

Vaikuttaa siltä, että työtila ja sen sijainti eivät rajoittaneet Kåren Kellarissa työskennelleen tiskijukan luovuutta tai hänen merkitystään asiakkaiden viihtyvyydelle. Piilossa soittavalla tiskijukalla oli yhtä suuret mahdollisuudet rakentaa levyvalinnoillaan yhteisöllisyyttä kuin hänellä, joka näkyi ja kuului. Musiikki taisi olla ratkaisevampaa kuin tiskijukan näkyvyys.


Vuonna 1977 rakennettu tiskijukan uusi työtila toimi myös esiintymislavana.
Tunnistatko laulajat? Kuva: Yrjö Aarnion kotiarkisto.